makeat leivonnaiset

Nämä lehtileivokset houkuttelevat jo pelkällä ulkonäöllään ja jokaisen Napolissa vierailevan pitäisi maistaa niitä. Sfogliatella riccia -leivos on yksi Napolin konditorioiden tunnetuimmista leivoksista, mutta niiden tekeminen vaatii paljon kärsivällisyyttä. Hieman kauhistutti kyllä jo pelkkä rasvan laatu ja määrä, mutta tämä haaste oli kokeiltava. Ehkä silavan tilalla voisi käyttää voin ja kasviöljyn seosta, pelkkä voi on siihen liian kovaa, mutta se jää kokeiltavaksi seuraavaan kertaan.

Sfogliatellan historia ulottuu kertoman mukaan 1600-luvulle saakka, erääseen luostariin Campanian maakunnassa, jossa yksi nunnista ei voinut heittää tähteeksi jäänyttä mannapuuroa ja ricottaa menemään, vaan lisäsi joukkoon kuivattuja hedelmiä, sokeria, likööriä ja sekoitti niistä täytteen. Sitten hän teki taikinasta kaksi kiekkoa, joiden sisään laittoi täytteen, muotoili sen munkin hupun muotoon ja paistoi leivonnaisen. Siitä tuli niin hyvää, että nunnat alkoivat myydä niitä luostarin ulkopuolelle. Leivonnaista kutsuttiin Santarosaksi, luostarin mukaan. Napoliin Santarosa saapui vasta 1800-luvun alkupuolella, kapakanpitäjä Pasquale Pintauron ansiosta. Kerrotaan, että Pintauro olisi ollut erään nunnan sukulainen ja saanut sitä kautta Santarosa-leivoksen reseptin. Hän muutti kapakkansa leipomoksi ja alkoi leipoa ja myydä näitä leivonnaisia ensimmäisenä Napolissa. Pintauro muutti hieman alkuperäisen leivonnaisen muotoa ja kehitti siitä myös toisen version. Nykyisin sfogliatella-leivonnaista löytyy kolmea erilaista. Riccia on rapeapintainen ja lehtevä ja frolla on murotaikinakuorinen, mutta molemmissa niissä on sama täyte. Santarosa sen sijaan muistuttaa ricciaa, mutta siinä on kreemiä (crema pasticcera) ja säilöttyjä kirsikoita.

Napolissa on yhä vielä alkuperäisellä paikallaan Pintauro-konditoria via Toledolla, josta voi ostaa ennen kaikkea näitä tunnettuja leivonnaisia.

Italiassa vietetään isänpäivää 19.3. Italialaisen pyhimyskalenterin (muistuttaa Suomen nimipäiväkalenteria) mukaan silloin vietetään San Giuseppen päivää. San Giuseppe (Joosef, Jooseppi) on sekä isien että katolisen kirkon suojeluspyhimys.

Isänpäivänä paikalliset konditoriat, erityisesti Napolissa ja Campanian maakunnassa, ovat pullollaan isänpäiväleivoksia (zeppole di San Giuseppe). Ne ovat tuulihattutaikinasta tehtyjä friteerattuja leivoksia, jotka koristellaan kreemillä ja säilötyllä hapankirsikalla.

Laskiainen Italiassa on karnevaalin aikaa. Se päättyy laskiaistiistaihin (martedì grasso) ja sen jälkeen alkaa paaston aika pääsiäiseen saakka. Karnevaaliaikaan syödään tuhteja ruokia ja jälkiruokia. Muun muassa lasagne on tyypillinen karnevaaliajan ruoka. Lasagne bolognese on kaikkialla tunnettu bolognese- ja valkokastikkeella pastalevyjen kanssa kerroksittain täytetty lasagnevuoka, mutta napolilainen lasagne on hieman erilainen. Sen valmistuksessa käytetään mm. napolilaista ragua, pieniä lihapullia sekä erilaisia juustoja.

Laskiaisen ajan leivonnaisia ovat Napolin seudulla mm. migliaccio, jonka nimesimme mannakakuksi, ja chiacchiere, jolla on paljon eri nimiä eri puolilla saapasmaata (mm.frappe, bugie, cròstoli, gale, cenci ja lattughe). Niitä tarjoillaan usein sanguinaccio-suklaakastikkeen kera. Mannakakkua on valmistettu jo keskiajalta lähtien, mutta silloin sen valmistuksessa käytettiin hirssijauhoa ja sian verta. Kun maatiloilla teurastettiin sika, niin siitä ei heitetty mitään hukkaan. Myös veri siis käytettiin hyväksi, koska sen uskottiin olevan hyvin ravitsevaa. Vasta 1700-luvulla perinteinen resepti muokattiin nykyiseen muotoonsa; veri korvattiin maidolla, voilla, sokerilla, munilla ja mausteilla. Myös hirssijauhojen tilalla alettiin käyttää mannaryynejä. Migliaccio koristellaan tomusokerilla, mutta halutessaan voi taikinaan sekoittaa ennen paistamista pieniä suklaapaloja tai sitten tarjoilla se suklaakastikkeen kera. Nykyisin siitä tehdään myös suolaista versiota, jossa taikinaseoksesta jätetään sokeri pois ja siihen lisätään mm. salamipalasia ja eri juustoja.

Chiacchiere-leivonnaiset ovat edullisia ja helppoja valmistaa. Myös niitä on valmistettu useiden vuosisatojen ajan. Ne ovat ohuita friteerattuja, tomusokerilla koristeltuja lastuja, jotka usein nautitaan sanguinaccio-kastikkeen kanssa. Sanguinaccio valmistettiin alkujaan myös sian verestä, mutta nykyisin se on maitopohjainen ja saa tumman värinsä suklaasta ja kaakaosta.

Hunajapallerot ovat Napolissa tyypillisiä joulun ajan leivonnaisia. Ne ovat friteerattuja pieniä palleroita, jotka saadaan hunajan avulla muotoiltua ja koristeltua erittäin kauniiksi jälkiruuaksi. Ohjeen kuvineen näet resepteistä ja jos haluat tulostaa sen, klikkaa alta, niin saat ladattua sen pdf-muodossa.