Ei syksyä ilman kantarellirisottoa. Tänä vuonna kantarellisato on ollut erittäin hyvä, niin tätä herkkua saa varmasti syödä vielä uudemmankin kerran. Kasvisrisottojen valmistuksessa kannattaa muistaa, että määrät eivät ole niin gramman päälle. Eli jos haluat kasvispitoisemman ruoan, niin lisää silloin kasvisten määrää riisiin verrattuna, tai voit tietenkin tehdä myös päinvastoin. Valmistus menee kuitenkin aina samaan tapaan. Ensin kuullotetaan kasviksia (mistä milloinkin risoton tekee), sen jälkeen lisätään riisi, annetaan sen paahtua hieman, sitten on viinin vuoro, sen jälkeen kasvisliemi ja lopuksi voi ja juusto.
KANTARELLIRISOTTO
(n. 4 annosta)
n. 2 dl kantarelleja (joista on neste haihdutettu, jos ei haihdutettu, niin n. 7-8 dl)
1 sipuli
2-3 rkl oliiviöljyä
360 g riisiä (esim. arborio tai carnaroli)
½ – 1 dl valkoviiniä
n. 1 l kasvislientä
30 g voita
30 g parmesaaniraastetta
(suolaa)
Mittaa kattilaan oliiviöljy ja kuumenna sitä hieman. Lisää siihen pilkottu sipuli ja kantarellit, joista isoimpia paloja kannattaa hieman pieniä. Kuullota niitä muutaman minuutin ajan ja lisää sitten joukkoon riisi. Anna riisin hieman paahtua ennen valkoviinin lisäämistä. Sekoita joukkoon sitten viini ja anna alkoholin haihtua.
Sen jälkeen ala lisätä pikkuhiljaa kuumaa kasvislientä ja keitä riisiä välillä sekoittaen ja kasvislientä aina tarvittaessa lisäten, niin kauan kunnes se on kypsää (paketin kyljessä näkyy keittoaika, mutta kannattaa vielä tarkastaa maistamalla). Lisää lopuksi voi, parmesaaniraaste ja maista suolan riittävyys. Halutessasi voit ripotella annosten päälle vielä parmesaaniraastetta.