LA PIZZA MARGHERITA

Kerrotaan, että pizza margherita olisi valmistettu ensimmäisen kerran vuonna 1889, Brandi-nimisessä pizzeriassa Napolissa, Italian kuningatar Margheritan kunniaksi. Sen vuoksi pizza margheritan punainen (tomaattikastike), valkoinen (mozzarella) ja vihreä (basilika) väri symbolisoivat Italian lippua. Joidenkin tutkimusten mukaan kuitenkin margherita-pizza olisi kuitenkin kehitetty Napolissa jo melkein vuosisata aiemmin. Oli niin tai näin, niin pizza Margherita on suosituin napolilaisista pizzoista ja sitä on ehdottomasti maistettava, jos matkustaa Napoliin.

Pizzataikina on yksinkertaisuudessaan vain vettä, jauhoja, hiivaa ja suolaa, mutta sen kohottamiseen saa varata runsaasti aikaa. Perinteisesti napolilaiset pizzat paistetaan puulämmitteisessä pizzauunissa, jota lämmitetään tunteja ennen paistamisen aloittamista, ja jossa palaa sivussa tuli koko paiston ajan. Pizzauunin katto on kupolin mallinen ja sen lämpö noin 400 astetta. Yksi pizza paistuu hetkessä ja sen paiston kanssa on oltava todella huolellinen, koska pizza voi herkästi palaa uunin kuumuuden vuoksi.

Kotiuunissa paistettua pizzaa ei tietysti voi verrata aidon pizzauunin tuotokseen, mutta kyllä sähköuunissakin saa aikaan ihan kohtuullisen pizzan. Siinäkin on muistettava, että uunin on oltava mahdollisimman kuuma, eikä paistoaika ole kuin kymmenisen minuuttia.

Usein pizzataikinaan lisätään edellisten aineiden lisäksi myös oliiviöljyä. Meidänkin pizzaohjeeseen kuuluu lisäksi oliiviöljyä ja ripaus sokeria hiivan aktivoimiseksi.

Jätä kommentti