CAPONATA DI MELANZANE E TONNO

2 munakoisoa

n. 2-3 rkl oliiviöljyä

n. 1 dl valkoviinietikkaa

n. 2 rkl sokeria

n. 200 g tonnikalapaloja öljyssä

2 sellerin vartta

vihreitä isoja oliiveja

suolaa

Leikkaa munakoisot kuutioiksi ja liota niitä vedessä ½ -1 tunnin ajan. Purista sitten niistä vesi pois ja laita ne uunipellille leivinpaperin päälle. Kaada hieman öljyä munakoisopalojen päälle, sekoita hieman ja levitä ne sitten tasaisesti pellille. Paista munakoisoja 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Mittaa valkoviinietikka suurehkolle paistinpannulle ja lisää siihen sokeri. Lämmitä seosta niin, että sokeri sulaa. Kun sokeri on sulanut, lisää joukkoon paistetut munakoisot, tonnikala (kaada ylimääräinen öljy niistä ensin pois) ja oliivit (mieluiten siemenettöminä).

Lisää suolaa maun mukaan ja anna hieman jäähtyä. Lisää lopuksi varsisellerin palaset. Anna ruuan jäädä maustumaan mieluiten muutaman tunnin ajaksi.