PARMIGIANA DI MELANZANE

2 isoa munakoisoa

2 annosta tomaattikastiketta

100-120 g parmesaaniraastetta (tai grana padano)

n. 20 lehteä basilikaa

250 g mozzarellaa

Valmista tomaattikastike. Leikkaa munakoisot ohuehkoiksi siivuiksi ja laita ne veteen likoamaan ½ -1 tunniksi. Levitä siivut uunipellille ja grillaa munakoisoviipaleet grillivastusten alla uunissa (10-15 minuuttia, välillä kääntäen) tai parilalla (vaihtoehtoisesti voit myös friteerata ne, kuten perinteisesti tehdään). Jos grillaat ne uunissa, sivele pintaan hieman oliiviöljyä. Leikkaa mozzarella pieniksi paloiksi tai ohuiksi siivuiksi.

Levitä hieman tomaattikastiketta uunivuoan pohjalle. Laita sen päälle munakoisosiivuja, tomaattikastiketta, basilikan lehtiä, mozzarellaa ja parmesaaniraastetta kerroksittain, niin monta kerrosta kuin aineksista tulee. Laita päällimmäiseksi mozzarellaa ja parmesaania. Paista 200 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia.