
100 g tomusokeria
50 g voita
300 g ricottaa
raastettua sitruunan ja appelsiinin kuorta (½ hedelmän)
4 keltuaista
300 g vehnäjauhoa
100 g perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 1 dl maitoa
suolaa (hyppysellinen)
——–
3-4 rkl rommia tai likööriä
hienoa sokeria
——–
Vaahdota voi ja sokeri keskenään, lisää joukkoon ricotta ja hieman sitruunan ja appelsiinin raastettua kuorta. Vatkaa joukkoon keltuaiset yksitellen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaiva niiden keskelle kuoppa, johon laitat ricottaseoksen. Sekoita ja lisää maitoa vielä sen verran mitä taikina imee, että siitä tulee pehmeä, mutta ei tarttuva.
Anna taikinan levätä jääkaapissa noin puoli tuntia. Jos paistat leivonnaiset uunissa laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen (vaihtoehtoisesti ne voi myös friteerata). Leivo sitten taikinasta noin 2-3 sentin paksuisia tankoja. Leikkaa ne paloiksi ja pyörittele palloiksi.
Paista palloja 20 minuuttia. Anna niiden hieman jäähtyä, kasta ne rommissa tai liköörissä ja pyöritä lopuksi vielä sokerissa.
Jos haluaa tehdä alkoholittomamman tai kokonaan alkoholittoman version, niin kastatusnesteen voi tehdä keittämällä vettä (5 dl), sokeria (1 dl) ja sitruunankuoria noin vartin ajan. Sitruunan kuoret siivilöidään pois ja laitetaan joukkoon ruokalusikallinen rommia tai rommiaromia.