SALTIMBOCCA ALLA ROMANA

4 vasikanfileeviipaletta

4 parmankinkkusiivua

4 salvian lehteä

25 g voita

vehnäjauhoa

1 dl valkoviiniä

(suolaa ja mustapippuria)

4 hammastikkua

———————–

Nuiji lihaviipaleet ohuiksi. Laita jokaisen viipaleen päälle parmankinkkusiivu. Kiinnitä salvian lehti hammastikulla lihapaloihin kiinni.

Sulata voi isossa paistinpannussa. Jauhota ainoastaan lihojen alapuoli (se, jossa ei ole kinkkua ja salvian lehteä) ja laita ne paistumaan kuumaan paistinpannuun.

Anna paistua noin minuutin ajan. Kun liha on saanut hieman väriä pintaan, niin kaada joukkoon valkoviini. Anna sen hieman haihtua ja laita sitten pannuun minuutiksi kansi päälle. Halutessasi voit maustaa lihat mustapippurilla ja suolalla, mutta kinkku on sen verran suolaista, että suolaa siihen ei välttämättä tarvitse lisätä. Poista lihat pannulta ja laita ne tarjoiluastiaan. Anna pannuun jääneen liemen vielä hieman kiehua kasaan ja lisää se sitten lihojen päälle.