TARALLI NAPOLETANI

taralli napoletani

Napolilaiset tarallit (taralli sugna e pepe) ovat pippurinen suolapala, joka maistuu kesähelteellä kylmän oluen kera. Ne ovat herkullisia alkupaloina ja sopivat välipaloiksi tai vaikkapa suolapalaksi illanistujaisiin. Napolilaisille taralleille on tyypillistä mantelin ja pippurin sekoitus yhdistettynä murenevaan rakenteeseen.

Kuten moni muu resepti, myös tämä on saanut alkunsa siitä, ettei ruokaa haluttu heittää menemään. 1700-luvulla leipurit alkoivat tehdä niitä leivästä jääneestä taikinasta, johon he yhdistivät silavaa ja pippuria. Manteleita on alettu niihin lisäämään vasta 1800-luvulla.

Jätä kommentti

TARALLI NAPOLETANI

Juuri:

2 dl jauhoja

2 tl kuivahiivaa

1 tl sokeria

1 dl vettä

————–

taikina:

6 dl jauhoja

150 g mantelia

3 tl mustapippurijauhetta

2 tl suolaa

100 g silavaa

50 g voita

1 dl vettä

—————

Koristeluun: kokonaisia manteleita

—————

Juuri: Sekoita kuivahiiva ja sokeri jauhoihin ja lisää kädenlämpöinen vesi. Sekoita tasaiseksi ja jätä kohoamaan kaksinkertaiseksi (noin tunnin ajan).

Taikina: Hienonna tehosekoittimessa kokonaiset mantelit kuorineen karkeaksi jauheeksi. Sekoita ensin keskenään jauhot, mantelijauhe, pippuri ja suola. Lisää joukkoon silava ja pehmeä voi. Ala vaivata ja lisää lopuksi vettä hiljalleen. Vaivaa taikinasta tasainen.

Jaa taikina 30 osaan (yksi noin. 35 g) ja leivo niistä noin sentin vahvuisia ja reilun 20 sentin pituisia tankoja. Kiinnitä kaksi tankoa yhdestä päästä toisiinsa ja pyöritä ne toistensa ympäri ja muodosta rengas. Paina pinnalle vielä 4-5 mantelia koristeeksi.

Paista taralleja 150 asteisessa uunissa noin 75-80 minuuttia.