jälkiruoat

Suklaasalami (salame di cioccolato) on helppotekoinen, hauskan näköinen ja erityisesti lasten suuri herkku. Sen valmistuksessa käytetään muun muassa suklaata, voita, sokeria, kaakaojauhetta ja keksiä. Siihen voi käyttää myös pähkinöitä ja joidenkin ohjeiden mukaan myöskin kananmunaa. Ulkonäöltään se muistuttaa oikeata salamia ja tomusokeri kuorrutus viimeistelee pinnan salamin kuorta muistuttavaksi.

Mantelisen ja suklaisen torta capresen sanotaan syntyneen vahingossa, kun caprilainen leipuri Carmine di Fiore joutui vuonna 1920 leipomaan kolmelle amerikkalaiselle alamaailman rikolliselle kakun. Tilanne oli jännittävä ja ehkä vähän pelottavakin ja niinpä hän huomasi kakun ollessa jo uunissa, että oli unohtanut kokonaan lisätä vehnäjauhon taikinaan. Tuloksena syntyi kuitenkin herkullinen ja rakenteeltaan omanlaisensa leivonnainen. Se on pinnalta rapeahko, mutta sisältä kostea ja pehmeä. Kakku oli suuri menestys ja amerikkalaiset halusivat mukaansa sen reseptin. Torta caprese on yksi harvoista italialaisista gluteenittomista leivonnaisista ja se on yksi tunnetuimmista Napolin seudun leivonnaisista.

Torta caprese al limone on perinteisestä torta capresesta kehitelty muunnos. Sen on kehittänyt amalfilainen leipuri Salvatore De Riso vuonna 2007. Sen valmistuksessa käytetään tumman suklaan sijasta valkosuklaata ja sitruunaa. Se on myös gluteeniton.

Joissakin ohjeissa torta capreseen laitetaan rommia tai likööriä ja appelsiininkuoriraastetta. Jotkut ohjeet sisältävät vain mantelijauhetta, tummaa suklaata, voita, kananmunaa ja sokeria. Me laitoimme mausteeksi myös rommia ja appelsiinin kuorta, mutta ehkä ensi kerralla koitamme ilman niitä. Sitruunaisessa versiossa voi on useissa ohjeissa korvattu oliiviöljyllä, mutta itse koimme sen leivontaan voimakkaan makuiseksi. Ehkä sitäkin voisi vielä koittaa, tai ehkä korvata se rypsiöljyllä, joka on miedomman makuista.

Babà on yksi Napolin tunnetuimmista leivonnaisista ja sopii juhlaan kuin juhlaan. Babà on hyvin samantapainen kuin savariini, mutta sen valmistuksessa ei käytetä maitoa. Savariini myös tarjoillaan usein hedelmien tai marjojen sekä kermavaahdon kanssa. Babà sen sijaan syödään yleensä sellaisenaan, mutta joskus myös kreemin tai kermavaahdon kera.

Babàn leivonnassa käytetään omanlaisensa vuokaa, joka hieman levenee alhaalta ylöspäin ja niitä on pienistä, halkaisijaltaan noin viidestä sentistä, aina noin 20 senttiin saakka. Sen lisäksi sitä leivotaan myös isoihin rengasvuokiin. Me käytimme isoa rengasvuokaa ja pienet teimme ihan normaalissa muffinsivuoassa.

Kerrotaan, että babà olisi peräisin Lothringenistä, Ranskasta. Siellä Puolan entinen kuningas Stanislaw Leszczynski, joka oli luopunut kruunusta ja asettunut Ranskaan Lothringenin herttuaksi, kehitti tunnetusta gugelhupf-leivonnaisesta oman versionsa. Gugelhupf oli hänen mielestään liian kuiva ja hän päätti kostuttaa sitä rommilla sekä lisätä kuivattuja hedelmiä ja sahramia. Myös taikinan valmistukseen lisättiin kohotusvaiheita ja leivonnaisesta saatiin erittäin ilmava ja kuohkea.

Pariisissa babàn reseptiä muokattiin niin, että siitä poistettiin kuivatut hedelmät ja sahrami. Siellä se sai myös nykyisen kupolimaisen muotonsa.

Napoliin babà saapui 1800-luvulla. Napolin kuninkaan Ferdinand IV:n puoliso, Maria Karoliina, oli Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n vaimon, Marie Antoinetten sisar, ja sitä kautta myös babà kulkeutui Napoliin.

Le graffe napoletane, eli suomalaisittain perunamunkit, ovat muunnos itävaltalaisesta krapfen-leivonnaisesta. Niiden historia Napolin seudulla yltää 1700-luvulle, kun itävaltalaiset hallitsivat aluetta. Nykyisin ne ovat tyypillisiä karnevaaliajan, eli laskiaisen, leivonnaisia, mutta niitä löytää paikallisista konditorioista ympäri vuoden.

Alkuperäisen krapfenin taikinassa ei ole keitettyä perunaa, mutta napolilaisessa muunnoksessa on. Se tekee munkkien rakenteesta todella pehmeää.

Olemme useana kesänä olleet Sardinian saarella Italiassa ja Sardiniahan on todella tunnettu upeista hiekkarannoistaan, kirkkaista vesistään ja aurinkolomailijalle se on oikea paratiisi. Meidän näkemyksemme mukaan kulinaristit saattavat kuitenkin pettyä saaren ruokakulttuuriin. Paikalliset erikoisuudet painottuvat lähinnä pecorino-juustoon, joka on kyllä erittäin hyvää, mutta pidemmän päälle aika yksipuolista. Toki tarjolla on erilaisia pastaruokia, joista ainakin saaren pohjoisosassa tyypillisenä esimerkkinä ovat culurgiones. Ne ovat perunalla, pecorinolla ja mintulla täytettyjä pastanyyttejä. Ravintoloissa tuodaan pöytään aina paikallista ohuen ohutta leipää, pane carasauta, joka saattaa aluksi vaikuttaa tylsälle, mutta kummasti leipäkori tyhjenee ruokaa odotellessa. Mutta erityisesti jäimme kaipaamaan paikallisia jälkiruokia. Seadat olivat niistä niitä harvoja, joita saatoimme ravintolassa tilata. Tokihan jos ei ravintolasta löydy sopivaa jälkiruokaa, niin aina on jätskibaareja, joista saa kyllä italialaiseen tapaan herkullista jäätelöä ja jos ei muu ruoka maistu, niin pizzerioita kyllä löytyy.

Tiramisù on maailmalla hyvin tunnettu ja erittäin herkullinen italialainen jälkiruoka. Se on nopea valmistaa ja todella helppotekoinen, eikä sen valmistukseen tarvitse uunia. Tiramisù kannattaa kuitenkin tehdä jo tarjoilua edeltävänä päivänä tai ainakin hyvissä ajoin, sillä sen on ennen tarjoilua oltava useamman tunnin ajan jääkaapissa.