Italiassa vietetään isänpäivää
19.3. Italialaisen pyhimyskalenterin (muistuttaa Suomen
nimipäiväkalenteria) mukaan silloin vietetään San Giuseppen
päivää. San Giuseppe (Joosef, Jooseppi) on sekä isien että
katolisen kirkon suojeluspyhimys.
Isänpäivänä paikalliset konditoriat, erityisesti Napolissa ja Campanian maakunnassa, ovat pullollaan isänpäiväleivoksia (zeppole di San Giuseppe). Ne ovat tuulihattutaikinasta tehtyjä friteerattuja leivoksia, jotka koristellaan kreemillä ja säilötyllä hapankirsikalla.
Naistenpäivää on vietetty Italiassa jo 1900-luvun alkupuolelta saakka ja sen symbolina on mimoosan kukka. Sen tähden myös mimoosakakkua tarjoillaan useasti 8. maaliskuuta naistenpäivän kunniaksi. Mimoosakakun alkuperästä on hieman erilaisia tarinoita, mutta erään niistä mukaan, rietiläinen kokki Adelmo Renzi olisi osallistunut vuonna 1962 Sanremossa järjestettyyn leivontakilpailuun. Kunnioittaakseen kukkien kaupunkina pidettyä Sanremoa, hän teki kakusta mimoosan kukkaa muistuttavan, ja voitti sillä kilpailun. Alkuperäistä reseptiä ei ole kuitenkaan koskaan paljastettu.
Mimoosakakku tehdään sokerikakkupohjasta, joka kostutetaan sitrusmehulla ja -liköörillä (jotkut käyttävät ananasmehua), täytetään kreemillä ja kuorrutetaan kakkupohjan murusilla niin, että se muistuttaa mimoosan kukkaa.
Moni voi ajatella, että tuorepastan tekeminen on työlästä hommaa. Sen sijaan se on aika helppotekoista, nopeaa ja myös edullista. Vähimmillään tarvitset vain jauhoja ja vettä sekä muutaman minuutin aikaa. Taikinan tulisi levätä puolisen tuntia, mutta sillä aikaa kerkeää hyvin sekoittaa täytteen ainekset. Suurin työ esimerkiksi ravioleiden tekemisessä, on taikinan mankeloinnissa ja täytteen laittamisessa. Jos ei omista pastamankelia, niin siinä tapauksessa menee kyllä kaulimiseen varmasti eniten aikaa, koska taikina on saatava hyvin ohueksi. Mankelilla sekin homma hoituu yllättävän nopeasti. Kaikista helpoiten mankeloinnin saa tehtyä yleiskoneeseen liitettävällä pastamankeli-lisälaitteella, jolloin molemmat kädet jäävät vapaiksi. Lisälaitteina löytyy myös erilaisia pastaleikkureita, jos oikein innostuu tekemään tuorepastaa. Toki voi aina leikata pastan myös käsin. Tuorepastasta on helppo tehdä mm. lasagnelevyjä, tagliatellea ja erilaisia täytettyjä pastoja, mm. ravioleja. Sekin on hyvä muistaa, että tuorepastaa ei keitetä yhtä pitkään kuin kuivapastaa, sille riittää usein 4-6 minuutin keittoaika, riippuen pastan paksuudesta.
Tuorepastan valmistus:
Jokaista 100 gramman jauhomäärää kohden tulee yksi kananmuna. Jos taikina tuntuu jäävän kuivaksi, niin voi lisätä tilkan vettä. Annoskoon voi laskea niin, että jokaista henkilöä kohden tulee 100 grammaa jauhoja. Eli kuuteen annokseen (noin kilon verran tuorepastaa) tarvitset:
600 g vehnäjauhoja
6 kananmunaa (isoa)
tarvittaessa hieman vettä
ripaus suolaa
Mittaa jauhot kulhoon tai
leivontapöydälle. Tee keskelle kraateri ja riko munat siihen. Lisää
ripaus suolaa ja sekoita taikina tasaiseksi. Tarvittaessa lisää
vettä teelusikallinen kerrallaan, ettei pastasta tulee liian löysää.
Taikinapallon tulee olla hyvin kiinteä.
Jos et voi tai halua käyttää kananmunaa, tee taikina muuten samoin, mutta ainoastaan jauhosta ja vedestä. Ylläolevasta oikeanpuoleisesta kuvasta huomaa eron taikinoiden välillä. Vasemmanpuoleisissa ravioleissa ei ole kananmunaa, joten pasta on vaaleampaa, kun taas kananmunallinen (oikeanpuoleinen) pastataikina on hieman tummempaa ja kellertävämpää. Ravioleiden valmistuksessa sillä ei ole merkitystä, onko taikinassa kananmunaa vai ei.
Kananmunaton ohje:
600 g vehnäjauhoja (mielellään
durum-vehnäjauhoja, tai ainakin osa jauhoista niitä)
Kerrotaan, että pizza margherita olisi valmistettu ensimmäisen kerran vuonna 1889, Brandi-nimisessä pizzeriassa Napolissa, Italian kuningatar Margheritan kunniaksi. Sen vuoksi pizza margheritan punainen (tomaattikastike), valkoinen (mozzarella) ja vihreä (basilika) väri symbolisoivat Italian lippua. Joidenkin tutkimusten mukaan kuitenkin margherita-pizza olisi kuitenkin kehitetty Napolissa jo melkein vuosisata aiemmin. Oli niin tai näin, niin pizza Margherita on suosituin napolilaisista pizzoista ja sitä on ehdottomasti maistettava, jos matkustaa Napoliin.
Pizzataikina on yksinkertaisuudessaan
vain vettä, jauhoja, hiivaa ja suolaa, mutta sen kohottamiseen saa
varata runsaasti aikaa. Perinteisesti napolilaiset pizzat paistetaan
puulämmitteisessä pizzauunissa, jota lämmitetään tunteja ennen
paistamisen aloittamista, ja jossa palaa sivussa tuli koko paiston
ajan. Pizzauunin katto on kupolin mallinen ja sen lämpö noin 400
astetta. Yksi pizza paistuu hetkessä ja sen paiston kanssa on oltava
todella huolellinen, koska pizza voi herkästi palaa uunin kuumuuden
vuoksi.
Kotiuunissa paistettua pizzaa ei
tietysti voi verrata aidon pizzauunin tuotokseen, mutta kyllä
sähköuunissakin saa aikaan ihan kohtuullisen pizzan. Siinäkin on
muistettava, että uunin on oltava mahdollisimman kuuma, eikä
paistoaika ole kuin kymmenisen minuuttia.
Usein pizzataikinaan lisätään edellisten aineiden lisäksi myös oliiviöljyä. Meidänkin pizzaohjeeseen kuuluu lisäksi oliiviöljyä ja ripaus sokeria hiivan aktivoimiseksi.
Laskiainen Italiassa on karnevaalin aikaa. Se päättyy laskiaistiistaihin (martedì grasso) ja sen jälkeen alkaa paaston aika pääsiäiseen saakka. Karnevaaliaikaan syödään tuhteja ruokia ja jälkiruokia. Muun muassa lasagne on tyypillinen karnevaaliajan ruoka. Lasagne bolognese on kaikkialla tunnettu bolognese- ja valkokastikkeella pastalevyjen kanssa kerroksittain täytetty lasagnevuoka, mutta napolilainen lasagne on hieman erilainen. Sen valmistuksessa käytetään mm. napolilaista ragua, pieniä lihapullia sekä erilaisia juustoja.
Laskiaisen ajan leivonnaisia ovat Napolin seudulla mm. migliaccio, jonka nimesimme mannakakuksi, ja chiacchiere, jolla on paljon eri nimiä eri puolilla saapasmaata (mm.frappe, bugie, cròstoli, gale, cenci ja lattughe). Niitä tarjoillaan usein sanguinaccio-suklaakastikkeen kera. Mannakakkua on valmistettu jo keskiajalta lähtien, mutta silloin sen valmistuksessa käytettiin hirssijauhoa ja sian verta. Kun maatiloilla teurastettiin sika, niin siitä ei heitetty mitään hukkaan. Myös veri siis käytettiin hyväksi, koska sen uskottiin olevan hyvin ravitsevaa. Vasta 1700-luvulla perinteinen resepti muokattiin nykyiseen muotoonsa; veri korvattiin maidolla, voilla, sokerilla, munilla ja mausteilla. Myös hirssijauhojen tilalla alettiin käyttää mannaryynejä. Migliaccio koristellaan tomusokerilla, mutta halutessaan voi taikinaan sekoittaa ennen paistamista pieniä suklaapaloja tai sitten tarjoilla se suklaakastikkeen kera. Nykyisin siitä tehdään myös suolaista versiota, jossa taikinaseoksesta jätetään sokeri pois ja siihen lisätään mm. salamipalasia ja eri juustoja.
Chiacchiere-leivonnaiset ovat edullisia
ja helppoja valmistaa. Myös niitä on valmistettu useiden
vuosisatojen ajan. Ne ovat ohuita friteerattuja, tomusokerilla
koristeltuja lastuja, jotka usein nautitaan sanguinaccio-kastikkeen
kanssa. Sanguinaccio valmistettiin alkujaan myös sian verestä,
mutta nykyisin se on maitopohjainen ja saa tumman värinsä suklaasta
ja kaakaosta.
Risotto on tyypillinen
pohjoisitalialainen riisiruoka, mutta se on tunnettu ympäri
maapalloa. Siitä saa helposti sekä kevyen dieettiruoan että
tuhdimman annoksen, josta riittää sulateltavaa pidemmäksikin
aikaa. Kevyempään versioon voi rasvana käyttää esimerkiksi
pienen määrän oliiviöljyä ja lisäämällä kasvisten määrää.
Voin voi myös kokonaan jättää pois, vaikkakin se antaa risotolle
pehmeämmän maun ja hienomman ulkonäön. Myös juuston voi jättää
laittamatta, jos haluaa hyvin kevyen risoton, mutta tottahan myös
siitä maku hieman kärsii.
Risotto on siitäkin kiva ruoka, että
sen kanssa voi hyvin soveltaa ohjetta maun mukaan. Jos haluaa käyttää
ruuassa enemmän kasviksia, niin risoton kanssa se on helppoa.
Erikokoiset ja eri ikäiset ihmiset syövät tietenkin erikokoisia
ruoka-annoksia, mutta riisin määrän voi laskea suurin piirtein 100
grammaa henkilöä kohden, niin silloin risottoa tulee yleensä
riittävästi. Tietysti, jos on paljon raavaita miehiä syömässä,
niin silloin on syytä nostaa riisin määrää ja lasten kohdalla
tietysti päinvastoin.
Risottoja on paljon monenlaisia. Eri
kasviksista saa hyvin erilaisia risottoja: mm. sienistä,
kurpitsasta, kesäkurpitsasta, pinaatista, salaattisikurista ja
punasikurista. Äyriäisrisotto on erittäin herkullinen ruoka, mutta
Suomesta siihen on melko vaikeata saada hyviä ja tuoreita äyriäisiä.
Pakasteäyriäisistä saa kuitenkin kohtuullsen hyvin valmistettua
korvaavan version. Hyvin tunnettu on myös risotto alla milanese
(milanolaiseen tapaan valmistettu risotto), joka on hienon keltainen
väriltään. Upean värinsä se saa sahramista. Sen valmistuksessa
käytetään luuydintä ja usein myös laardia, mutta kotioloissa sen
voi valmistaa käyttämällä rasvana öljyä ja voita ja lopputulos
on sellaisenakin hyvin maukas. Joissakin risotoissa käytetään
valkoviinin sijaan punaviiniä ja se antaa myös ruualle oman
erikoisen värinsä.
Jos risottoa jää tähteeksi, niin sitä ei missään nimessä kannata heittää menemään. Toki sen voi lämmittää ja syödä seuraavana päivänä risottona, mutta siitä saa mainiosti esimerkiksi alkupaloja. Voit muun muassa pyörittää risotosta pieniä palloja ja paneroida ja friteerata ne.
Italiassa meillä on sunnuntaisin ollut usein tapana syödä sukulaisten tai ystävien kesken hieman pidempään ja runsaammin. Silloin lounas saattaa sisältää ensin alkupaloja, sitten alkuruuan ja pääruuan, sekä sen jälkeen vielä jälkiruuan. Usein vielä jälkiruokaa ennen, tai joskus sen jälkeen, syödään hedelmiä. Lounaan syömiseen saattaa kulua useampi tunti aikaa ja silloin syödään niin reilusti, ettei sinä päivänä enää tarvitse muuta ateriaa, korkeintaan iltapalaksi jotain pientä ja kevyttä. Alkuruoka on yleensä jokin pastaruoka tai risotto ja pääruuaksi on sitten lihaa tai kalaa eri lisukkeilla vähän sen mukaan mitä on ollut alkuruokana.
Gratinoitu pasta on tyypillinen sunnuntailounaan alkuruoka ja se riittäisi jo itsessään koko lounaaksi, koska se on hyvin tuhti ruoka. Sen koostumus voi vaihdella hieman sen mukaan, mitä kaapista löytyy, mutta yleensä siihen laitetaan valkokastikkeen lisäksi kinkkua, juustoja ja herneitä. Kuten monet muutkin pastaruuat, se on erittäin maukasta myös seuraavana päivänä lämmitettynä. Ohjeen kuvien kera löydät jälleen resepteistä tai pdf-version (ilman kuvia) saat klikkaamalla kuvan alapuolella olevaa linkkiä.
Tässä on todella helppotekoinen ruoka. Se on puolessa tunnissa valmista ja on erittäin maukasta. Myös lasten suuhun se sopii hyvin niin koostumuksensa kuin makunsa puolesta. Ohjetta on lisäksi helppo muunnella määrien suhteen. Esimerkiksi pekonia voi laittaa vain puolet reseptin määrästä tai sen tilalla voi käyttää muun muassa ilmakuivattua kinkkua. Pastana käytetään yleensä tubetti-pastaa, mutta koska sitä on vaikeampi löytää Suomesta, niin sen sijaan voi käyttää ihan normaalia sarvimakaronia. Lopputulos on varmasti yhtä maukas.
Reseptin kuvineen löydät sivulta, mutta klikkaamalla alta saat sen myös pdf-muodossa.
Hunajapallerot ovat Napolissa tyypillisiä joulun ajan leivonnaisia. Ne ovat friteerattuja pieniä palleroita, jotka saadaan hunajan avulla muotoiltua ja koristeltua erittäin kauniiksi jälkiruuaksi. Ohjeen kuvineen näet resepteistä ja jos haluat tulostaa sen, klikkaa alta, niin saat ladattua sen pdf-muodossa.
