EVÄSRUOKAA

Danubio on alkuperältään tsekkiläinen makea leivonnainen (buchteln), jossa hiivalla kohotetut, hillolla täytetyt pullat laitetaan vuokaan vierekkäin, niin että ne kohotessaan jäävät toisiinsa kiinni. Ne ovat hyvin yleisiä myös Itävallassa, Slovakiassa, Sloveniassa ja Unkarissa. Kerrotaan, että eräs tunnettu napolilainen kondiittori palasi 1920-luvulla sodan jälkeen Napoliin, mukanaan itävaltalainen vaimonsa ja niinpä he alkoivat leipomossaan valmistaa myös itävaltalaisia leivonnaisia, joista yksi tunnetuimmista Napolissa on juuri danubio. Siitä alettiin tehdä myös suolaista versiota, josta on ajan myötä tullut ehkä jopa makeaakin suositumpi. Danubio on helppo ottaa evääksi mukaan esimerkiksi piknikille tai automatkalle, koska sen voi hyvin valmistaa suoraan kertakäyttövuokaan, jonka saa kätevästi laukkuun mukaan. Vuoasta saa helposti irrotettua ja syötyä pallon. Samasta taikinasta voi tehdä sekä suolaisen että makean version. Jos tekee pelkästään makeita, voi taikinaan lisätä hieman vaniljasokeria. Täytteeksi voi makeisiin laittaa aprikoosi- tai jotain muuta hilloa, nutellaa tms. Suolaisiin voi laittaa sen sijaan kinkkua, salamia, juustoa tai mitä kaapista sattuu löytymään.

Italialaiset tunnetusti syövät pastaa päivittäin, eivätkä osaa oikein elääkään ilman pastaa. Niinpä jopa meren rannalle lähtiessään mammat usein valmistavat evääksi pastamunakasta, jonka saa helposti kääräistyä folion sisään ja syötyä rannalla, vaikka sitten käsin. Pastamunakkaaseen voi hyvin käyttää edellisen päivän pastan jämiä tai sitten keittää ensin pastan. Munakkaasta voi tehdä punaisen, käyttämällä tomaattikastiketta, mutta jos ei halua, tai ei ole tomaattikastiketta, voi sen tehdä ihan vaan kananmunista ja maidosta. Siihen voi laittaa lisäksi vähän kaikkea mitä jääkaapista löytyy mm. kinkkua, pekonia ja erilaisia juustoja. Tuloksena on erittäin helppo ja maukas ruoka, joka varmasti maistuu lapsillekin.

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ ITALIAN ISILLE! BUONA FESTA DEL PAPÀ!

Italiassa vietetään isänpäivää 19.3. Italialaisen pyhimyskalenterin (muistuttaa Suomen nimipäiväkalenteria) mukaan silloin vietetään San Giuseppen päivää. San Giuseppe (Joosef, Jooseppi) on sekä isien että katolisen kirkon suojeluspyhimys.

Isänpäivänä paikalliset konditoriat, erityisesti Napolissa ja Campanian maakunnassa, ovat pullollaan isänpäiväleivoksia (zeppole di San Giuseppe). Ne ovat tuulihattutaikinasta tehtyjä friteerattuja leivoksia, jotka koristellaan kreemillä ja säilötyllä hapankirsikalla.

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ 8.3.

Naistenpäivää on vietetty Italiassa jo 1900-luvun alkupuolelta saakka ja sen symbolina on mimoosan kukka. Sen tähden myös mimoosakakkua tarjoillaan useasti 8. maaliskuuta naistenpäivän kunniaksi. Mimoosakakun alkuperästä on hieman erilaisia tarinoita, mutta erään niistä mukaan, rietiläinen kokki Adelmo Renzi olisi osallistunut vuonna 1962 Sanremossa järjestettyyn leivontakilpailuun. Kunnioittaakseen kukkien kaupunkina pidettyä Sanremoa, hän teki kakusta mimoosan kukkaa muistuttavan, ja voitti sillä kilpailun. Alkuperäistä reseptiä ei ole kuitenkaan koskaan paljastettu.

Mimoosakakku tehdään sokerikakkupohjasta, joka kostutetaan sitrusmehulla ja -liköörillä (jotkut käyttävät ananasmehua), täytetään kreemillä ja kuorrutetaan kakkupohjan murusilla niin, että se muistuttaa mimoosan kukkaa.

mimoosakakun ohje

TUOREPASTA (pasta fresca)

Moni voi ajatella, että tuorepastan tekeminen on työlästä hommaa. Sen sijaan se on aika helppotekoista, nopeaa ja myös edullista. Vähimmillään tarvitset vain jauhoja ja vettä sekä muutaman minuutin aikaa. Taikinan tulisi levätä puolisen tuntia, mutta sillä aikaa kerkeää hyvin sekoittaa täytteen ainekset. Suurin työ esimerkiksi ravioleiden tekemisessä, on taikinan mankeloinnissa ja täytteen laittamisessa. Jos ei omista pastamankelia, niin siinä tapauksessa menee kyllä kaulimiseen varmasti eniten aikaa, koska taikina on saatava hyvin ohueksi. Mankelilla sekin homma hoituu yllättävän nopeasti. Kaikista helpoiten mankeloinnin saa tehtyä yleiskoneeseen liitettävällä pastamankeli-lisälaitteella, jolloin molemmat kädet jäävät vapaiksi. Lisälaitteina löytyy myös erilaisia pastaleikkureita, jos oikein innostuu tekemään tuorepastaa. Toki voi aina leikata pastan myös käsin. Tuorepastasta on helppo tehdä mm. lasagnelevyjä, tagliatellea ja erilaisia täytettyjä pastoja, mm. ravioleja. Sekin on hyvä muistaa, että tuorepastaa ei keitetä yhtä pitkään kuin kuivapastaa, sille riittää usein 4-6 minuutin keittoaika, riippuen pastan paksuudesta.

Tuorepastan valmistus:

Jokaista 100 gramman jauhomäärää kohden tulee yksi kananmuna. Jos taikina tuntuu jäävän kuivaksi, niin voi lisätä tilkan vettä. Annoskoon voi laskea niin, että jokaista henkilöä kohden tulee 100 grammaa jauhoja. Eli kuuteen annokseen (noin kilon verran tuorepastaa) tarvitset:

600 g vehnäjauhoja

6 kananmunaa (isoa)

tarvittaessa hieman vettä

ripaus suolaa

Mittaa jauhot kulhoon tai leivontapöydälle. Tee keskelle kraateri ja riko munat siihen. Lisää ripaus suolaa ja sekoita taikina tasaiseksi. Tarvittaessa lisää vettä teelusikallinen kerrallaan, ettei pastasta tulee liian löysää. Taikinapallon tulee olla hyvin kiinteä.

Jos et voi tai halua käyttää kananmunaa, tee taikina muuten samoin, mutta ainoastaan jauhosta ja vedestä. Ylläolevasta oikeanpuoleisesta kuvasta huomaa eron taikinoiden välillä. Vasemmanpuoleisissa ravioleissa ei ole kananmunaa, joten pasta on vaaleampaa, kun taas kananmunallinen (oikeanpuoleinen) pastataikina on hieman tummempaa ja kellertävämpää. Ravioleiden valmistuksessa sillä ei ole merkitystä, onko taikinassa kananmunaa vai ei.

Kananmunaton ohje:

600 g vehnäjauhoja (mielellään durum-vehnäjauhoja, tai ainakin osa jauhoista niitä)

3 dl lämmintä vettä (tarvittaessa hieman enemmän)

ripaus suolaa

Pinaatti-ricottaravioleiden ohje löytyy resepteistä ja jos haluat siitä pdf-version, saat sen alla olevasta linkistä.

LA PIZZA MARGHERITA

Kerrotaan, että pizza margherita olisi valmistettu ensimmäisen kerran vuonna 1889, Brandi-nimisessä pizzeriassa Napolissa, Italian kuningatar Margheritan kunniaksi. Sen vuoksi pizza margheritan punainen (tomaattikastike), valkoinen (mozzarella) ja vihreä (basilika) väri symbolisoivat Italian lippua. Joidenkin tutkimusten mukaan kuitenkin margherita-pizza olisi kuitenkin kehitetty Napolissa jo melkein vuosisata aiemmin. Oli niin tai näin, niin pizza Margherita on suosituin napolilaisista pizzoista ja sitä on ehdottomasti maistettava, jos matkustaa Napoliin.

Pizzataikina on yksinkertaisuudessaan vain vettä, jauhoja, hiivaa ja suolaa, mutta sen kohottamiseen saa varata runsaasti aikaa. Perinteisesti napolilaiset pizzat paistetaan puulämmitteisessä pizzauunissa, jota lämmitetään tunteja ennen paistamisen aloittamista, ja jossa palaa sivussa tuli koko paiston ajan. Pizzauunin katto on kupolin mallinen ja sen lämpö noin 400 astetta. Yksi pizza paistuu hetkessä ja sen paiston kanssa on oltava todella huolellinen, koska pizza voi herkästi palaa uunin kuumuuden vuoksi.

Kotiuunissa paistettua pizzaa ei tietysti voi verrata aidon pizzauunin tuotokseen, mutta kyllä sähköuunissakin saa aikaan ihan kohtuullisen pizzan. Siinäkin on muistettava, että uunin on oltava mahdollisimman kuuma, eikä paistoaika ole kuin kymmenisen minuuttia.

Usein pizzataikinaan lisätään edellisten aineiden lisäksi myös oliiviöljyä. Meidänkin pizzaohjeeseen kuuluu lisäksi oliiviöljyä ja ripaus sokeria hiivan aktivoimiseksi.

LASKIAISAJAN KEITTIÖSSÄ

chiacchiere

Laskiainen Italiassa on karnevaalin aikaa. Se päättyy laskiaistiistaihin (martedì grasso) ja sen jälkeen alkaa paaston aika pääsiäiseen saakka. Karnevaaliaikaan syödään tuhteja ruokia ja jälkiruokia. Muun muassa lasagne on tyypillinen karnevaaliajan ruoka. Lasagne bolognese on kaikkialla tunnettu bolognese- ja valkokastikkeella pastalevyjen kanssa kerroksittain täytetty lasagnevuoka, mutta napolilainen lasagne on hieman erilainen. Sen valmistuksessa käytetään mm. napolilaista ragua, pieniä lihapullia sekä erilaisia juustoja.

Laskiaisen ajan leivonnaisia ovat Napolin seudulla mm. migliaccio, jonka nimesimme mannakakuksi, ja chiacchiere, jolla on paljon eri nimiä eri puolilla saapasmaata (mm.frappe, bugie, cròstoli, gale, cenci ja lattughe). Niitä tarjoillaan usein sanguinaccio-suklaakastikkeen kera. Mannakakkua on valmistettu jo keskiajalta lähtien, mutta silloin sen valmistuksessa käytettiin hirssijauhoa ja sian verta. Kun maatiloilla teurastettiin sika, niin siitä ei heitetty mitään hukkaan. Myös veri siis käytettiin hyväksi, koska sen uskottiin olevan hyvin ravitsevaa. Vasta 1700-luvulla perinteinen resepti muokattiin nykyiseen muotoonsa; veri korvattiin maidolla, voilla, sokerilla, munilla ja mausteilla. Myös hirssijauhojen tilalla alettiin käyttää mannaryynejä. Migliaccio koristellaan tomusokerilla, mutta halutessaan voi taikinaan sekoittaa ennen paistamista pieniä suklaapaloja tai sitten tarjoilla se suklaakastikkeen kera. Nykyisin siitä tehdään myös suolaista versiota, jossa taikinaseoksesta jätetään sokeri pois ja siihen lisätään mm. salamipalasia ja eri juustoja.

Chiacchiere-leivonnaiset ovat edullisia ja helppoja valmistaa. Myös niitä on valmistettu useiden vuosisatojen ajan. Ne ovat ohuita friteerattuja, tomusokerilla koristeltuja lastuja, jotka usein nautitaan sanguinaccio-kastikkeen kanssa. Sanguinaccio valmistettiin alkujaan myös sian verestä, mutta nykyisin se on maitopohjainen ja saa tumman värinsä suklaasta ja kaakaosta.

RISOTOSTA ON MONEKSI

Risotto on tyypillinen pohjoisitalialainen riisiruoka, mutta se on tunnettu ympäri maapalloa. Siitä saa helposti sekä kevyen dieettiruoan että tuhdimman annoksen, josta riittää sulateltavaa pidemmäksikin aikaa. Kevyempään versioon voi rasvana käyttää esimerkiksi pienen määrän oliiviöljyä ja lisäämällä kasvisten määrää. Voin voi myös kokonaan jättää pois, vaikkakin se antaa risotolle pehmeämmän maun ja hienomman ulkonäön. Myös juuston voi jättää laittamatta, jos haluaa hyvin kevyen risoton, mutta tottahan myös siitä maku hieman kärsii.

Risotto on siitäkin kiva ruoka, että sen kanssa voi hyvin soveltaa ohjetta maun mukaan. Jos haluaa käyttää ruuassa enemmän kasviksia, niin risoton kanssa se on helppoa. Erikokoiset ja eri ikäiset ihmiset syövät tietenkin erikokoisia ruoka-annoksia, mutta riisin määrän voi laskea suurin piirtein 100 grammaa henkilöä kohden, niin silloin risottoa tulee yleensä riittävästi. Tietysti, jos on paljon raavaita miehiä syömässä, niin silloin on syytä nostaa riisin määrää ja lasten kohdalla tietysti päinvastoin.

Risottoja on paljon monenlaisia. Eri kasviksista saa hyvin erilaisia risottoja: mm. sienistä, kurpitsasta, kesäkurpitsasta, pinaatista, salaattisikurista ja punasikurista. Äyriäisrisotto on erittäin herkullinen ruoka, mutta Suomesta siihen on melko vaikeata saada hyviä ja tuoreita äyriäisiä. Pakasteäyriäisistä saa kuitenkin kohtuullsen hyvin valmistettua korvaavan version. Hyvin tunnettu on myös risotto alla milanese (milanolaiseen tapaan valmistettu risotto), joka on hienon keltainen väriltään. Upean värinsä se saa sahramista. Sen valmistuksessa käytetään luuydintä ja usein myös laardia, mutta kotioloissa sen voi valmistaa käyttämällä rasvana öljyä ja voita ja lopputulos on sellaisenakin hyvin maukas. Joissakin risotoissa käytetään valkoviinin sijaan punaviiniä ja se antaa myös ruualle oman erikoisen värinsä.

Jos risottoa jää tähteeksi, niin sitä ei missään nimessä kannata heittää menemään. Toki sen voi lämmittää ja syödä seuraavana päivänä risottona, mutta siitä saa mainiosti esimerkiksi alkupaloja. Voit muun muassa pyörittää risotosta pieniä palloja ja paneroida ja friteerata ne.

kesäkurpitsarisotto

kurpitsarisotto

risotto milanolaiseen tapaan

SUNNUNTAILOUNAS ITALIASSA

Italiassa meillä on sunnuntaisin ollut usein tapana syödä sukulaisten tai ystävien kesken hieman pidempään ja runsaammin. Silloin lounas saattaa sisältää ensin alkupaloja, sitten alkuruuan ja pääruuan, sekä sen jälkeen vielä jälkiruuan. Usein vielä jälkiruokaa ennen, tai joskus sen jälkeen, syödään hedelmiä. Lounaan syömiseen saattaa kulua useampi tunti aikaa ja silloin syödään niin reilusti, ettei sinä päivänä enää tarvitse muuta ateriaa, korkeintaan iltapalaksi jotain pientä ja kevyttä. Alkuruoka on yleensä jokin pastaruoka tai risotto ja pääruuaksi on sitten lihaa tai kalaa eri lisukkeilla vähän sen mukaan mitä on ollut alkuruokana.

Gratinoitu pasta on tyypillinen sunnuntailounaan alkuruoka ja se riittäisi jo itsessään koko lounaaksi, koska se on hyvin tuhti ruoka. Sen koostumus voi vaihdella hieman sen mukaan, mitä kaapista löytyy, mutta yleensä siihen laitetaan valkokastikkeen lisäksi kinkkua, juustoja ja herneitä. Kuten monet muutkin pastaruuat, se on erittäin maukasta myös seuraavana päivänä lämmitettynä. Ohjeen kuvien kera löydät jälleen resepteistä tai pdf-version (ilman kuvia) saat klikkaamalla kuvan alapuolella olevaa linkkiä.

HERNEPASTA ON HELPPO JA NOPEA ARKIRUOKA

Tässä on todella helppotekoinen ruoka. Se on puolessa tunnissa valmista ja on erittäin maukasta. Myös lasten suuhun se sopii hyvin niin koostumuksensa kuin makunsa puolesta. Ohjetta on lisäksi helppo muunnella määrien suhteen. Esimerkiksi pekonia voi laittaa vain puolet reseptin määrästä tai sen tilalla voi käyttää muun muassa ilmakuivattua kinkkua. Pastana käytetään yleensä tubetti-pastaa, mutta koska sitä on vaikeampi löytää Suomesta, niin sen sijaan voi käyttää ihan normaalia sarvimakaronia. Lopputulos on varmasti yhtä maukas.

Reseptin kuvineen löydät sivulta, mutta klikkaamalla alta saat sen myös pdf-muodossa.